Kalajoki

Kalajoki

Kalajoki Kehittämisavustus 2026 - ESITTELYYN JA TESTAUKSEEN

Kehittämisavustusta myönnetään jatkuvan haun periaatteella (vuosittain annettuna hakuaikana), niin kauan kuin siihen varattua määrärahaa riittää. Elinkeinojohtaja tekee avustuspäätökset ja tuet myönnetään saapumisjärjestyksessä. Avustushakemukset käsitellään keskimäärin kerran kuukaudessa.
 
Yritysten kehittämisavustuksia voidaan myöntää kustannuksiin, joihin ei ole saatu muuta julkista tukea esimerkiksi hankkeiden kautta.
 
Huomioi seuraavat asiat hakemusta tehdessäsi:
 
  • Hakemuksen voi jättää kuhunkin neljään tukimuotoon vain yhden kerran vuoden aikana.
  • Avustuksen kerralla maksettava minimimäärä on 50 euroa per tukimuoto.
  • Avustusta ei voi saada sellaisiin kustannuksiin, joiden laskuttajana on saman omistajatahon tai konsernin toinen yritys.
  • Tuki haetaan kuluvan vuoden kustannuksiin aina toteutuneiden kustannusten perusteella.
  • Haettavat kustannukset tulee todentaa kuittien avulla, jotka liitetään hakemukselle. Muista perustella kustannukset, joiden niiden soveltuvuus haettavaan tukeen ei käy selkeästi ilmi kuitilta.
 
Täytä ensin hakulomake ja esikatsele se. Esikatselun jälkeen voit lisätä kuitit hakemukselle.
Perustiedot
Hakijan perustiedot
Syötä voimassaoleva sähköpostiosoite
Kirjoita tilinumero muodossa FI00 0000 0000 0000 00  jossa maakoodin FI -kirjainten jälkeiset merkit ovat numeroita
Haettavan tuen osa-alue

Voit valita yhden tai useamman osa-alueen. Lisää kunkin osa-alueen kustannukset aina kyseisen osa-alueen otsikon alle. 

  1. Yrittäjän tai yrityksen työntekijöiden koulutuskustannuksiin ja koulutuksesta aiheutuviin matkakustannuksiin (ei majoitus- ja päivärahakuluihin)
  2. Sukupolven- ja omistajanvaihdoksiin, kansainvälistymiseen, tuotekehitykseen ja keksintöjen edistämiseen liittyviin asiantuntijapalveluihin
  3. Messu- ja näyttelykustannuksiin, internet-sivujen toteutukseen ja uudistamiseen, esitteiden ja muun markkinointimateriaalin suunnitteluun ja valmistukseen
  4. Yrityksen digiloikkaa edistävät hankinnat ja palvelut, laitteistojen ja ohjelmistojen hankinta, niiden käyttöönotto ja koulutus sekä tietoturvaa parantavat toimenpiteet
Kustannus Summa alv0% Summa sis. alv Operations
kohdetta
0,00 €
0,00 €
Kustannus Summa alv0% Summa sis. alv Operations
kohdetta
0,00 €
0,00 €
Kustannus Summa alv0% Summa sis. alv Operations
kohdetta
0,00 €
0,00 €
Kustannus Summa alv0% Summa sis. alv Operations
kohdetta
0,00 €
0,00 €
Perustelut haetulle avustukselle
Perustelut ovat yksi avustuksen myöntämisen kriteereistä, joten kuvaa selkeästi, miksi kulut ovat yrityksellesi tärkeitä. Erittele eri osa-alueiden perustelut.
Tarkistus ja vakuutus
Kalajoki
Ei kuntavalintaa

Yleiset lomakkeiden täyttöohjeet

Tähdellä * merkityt kentät ovat pakollisia kenttiä.

Osan lomakkeista voi lähettää heti Lähetä-napista.

Esikatselu

Osassa lomakkeista on käytössä esikatselu, paina Esikatsele ja lähetä nappia, jolloin siirryt ensin tietojen esikatseluun ja sen jälkeen kun olet tarkistanut tiedot voit lähettää lomakkeen. Voit vielä palata esikatselusta takaisin lomakkeen täyttöön.

Luonnos

Osan lomakkeista voi myös tallentaa luonnokseksi  mikäli olet tunnistautunut käyttäjä. Tallenna luonnos -nappia painamalla lomake ei vielä lähde käsiteltäväksi. Voit avata ja muokata luonnos-tilassa olevaa lomaketta ja lähettää sen myöhemmin. Luonnokset löytyvät "Oma asiointi" -välilehdeltä.

Vahvaa tunnistusta vaativissa lomakkeissa lähettäjän perustiedot haetaan automaattisesti käyttäjätiedoista eikä niitä voi muuttaa.