Kärsämäki
Työmatkatuet
Kärsämäen kunta myöntää työmatkatukea ulkopaikkakunnalla työskenteleville Kärsämäkisille.
Vuonna 2024 tuki on haettavissa 1.10.-31.10. Haku koskee vuotta 2023. Kunnanhallitus hyväksyy tuen myöntämisehdot.
Ulkopaikkakunnalla työskentelyn on tullut kestää vähintään kuusi kuukautta ja tukea maksetaan ainoastaan siinä tapauksessa, että matkakustannukset ylittävät verottajan hyväksymän matkakustannusten vähennyksen enimmäismäärän 7 000 euroa.

Kenelle ja millä ehdoin
1. Kärsämäellä henkikirjoilla oleva ulkopaikkakunnalla työssäkäyvä henkilö on tukeen oikeutettu.
2. Tuen saajan kotikunta tulee tilastointipäivänä ja koko vuoden olla Kärsämäen kunta. Kotikunta määräytyy kotikuntalain 2 §:n ja verotusmenettelystä annetun lain 5 §:n mukaisesti. Tilastointipäivä on edellisen vuoden viimeinen päivä.
3. Ulkopaikkakunnalla työskentelyn on tullut kestää vähintään kuusi kuukautta, joka todistetaan työnantajan antamalla todistuksella. Mikäli todistus puuttuu hakemuksesta tai sitä ei ole allekirjoitettu, hakemus hylätään.
4. Tukea myönnetään vahvistetussa verotuksessa hyväksyttyjen matkakustannusten perusteella. Tuki myönnetään edellisen vuoden vahvistetun verotuksen tietojen mukaisesti. Talousarviossa tarkoitukseen varattu summa jaetaan tukeen oikeutettujen kesken hyväksyttyjen matkakustannusten mukaisessa suhteessa kuitenkin siten, että työmatkatuen enimmäismäärä on rajoitettu 600 euroon.
5. Tukea maksetaan ainoastaan siinä tapauksessa, että matkakustannukset ylittävät verottajan hyväksymän matkakustannusten vähennyksen enimmäismäärän 7 000 euroa.
6. Tuen myöntämisestä päättää kunnanjohtaja. Myönnetty tuki maksetaan hakijalle marraskuun loppuun mennessä.
7. Tuki on saajalleen veronalaista tuloa.
Liitteeksi hakemukseen: verotuspäätös vuodelta 2023 ja työnantajan todistus työn kestosta
Aloita asiointi
Lomake on suljettu.
Lisätietoa asiointipalvelusta
Kärsämäen kunnan myöntämä työmatkatuki ulkopaikkakunnalla työskenteleville Kärsämäkisille. Haku koskee vuoden 2023 työmatkoja.
Työmatkatuen myöntämisehdot:
1. Kärsämäellä henkikirjoilla oleva ulkopaikkakunnalla työssäkäyvä henkilö on tukeen oikeutettu.
2. Tuen saajan kotikunta tulee tilastointipäivänä ja koko vuoden olla Kärsämäen kunta. Kotikunta määräytyy kotikuntalain 2 §:n ja verotusmenettelystä annetun lain 5 §:n mukaisesti. Tilastointipäivä on edellisen vuoden viimeinen päivä.
3. Ulkopaikkakunnalla työskentelyn on tullut kestää vähintään kuusi kuukautta, joka todistetaan työnantajan antamalla todistuksella. Mikäli todistus puuttuu hakemuksesta tai sitä ei ole allekirjoitettu, hakemus hylätään.
4. Tukea myönnetään vahvistetussa verotuksessa hyväksyttyjen matkakustannusten perusteella. Vuonna 2024 tuki myönnetään vuoden 2023 vahvistetun verotuksen tietojen mukaisesti. Talousarviossa tarkoitukseen varattu summa jaetaan tukeen oikeutettujen kesken hyväksyttyjen matkakustannusten mukaisessa suhteessa kuitenkin siten, että työmatkatuen enimmäismäärä on rajoitettu 600 euroon.