Kansalaistoiminnan tuki ja avustukset
- Toiminta-avustusta voivat hakea sellaiset yhdistykset, järjestöt ja seurat, jotka ovat rekisteröityneitä toimijoita ja jotka järjestävät toimintaa paikkakunnalla. Toiminta-avustus on haettavissa maalis- ja huhtikuun aikana.
- Kohdeavustusta voivat hakea myös rekisteröitymättömät työryhmät kulttuuri-, nuoriso- tai liikuntatapahtuman järjestämiseen. Kohde-avustus on haettavissa toukokuun ja syyskuun aikana.
- Liikuntapaikkojen kunnossapitoavustusta voivat hakea rekisteröityneet asukasyhdistykset, kyläyhdistykset, seurat ja yksityishenkilöt. Avustus on tarkoitettu sellaisten liikuntapaikkojen kunnossapitoon, joiden lähialueella ei ole koulutoiminnan tarpeisiin kohdistuvaa kaupungin suorittamaa tai tilaamaa liikuntapaikkojen kunnossapitoa. Päätöksen avustuksista tekee urheiluakatemian vastaava viranhaltija. Liikuntapaikkojen kunnossapitoavustus on haettavissa toukokuun ja syyskuun aikana.
Toimi näin
Liikuntajärjestöt ja -yhdistykset voivat tiedustella avustuksia toimintaansa sekä esimerkiksi liikuntatapahtumien järjestämiseen siltä kunnalta, jonka alueella ne toimivat.
Toiminta-avustusToiminta-avustus on tarkoitettu rekisteröityjen yhdistysten ja seurojen vuosittaiseksi yleisavustukseksi. Hakemuksen liitteinä tulee olla yhdistyksen edellisen kauden tarkastettu toimintakertomus sekä tilinpäätös sekä tulevan kauden toimintasuunnitelma sekä talousarvio. Kulttuuri- ja nuorisoavustuksia myönnetään myös ei rekisteröityneille toimintaryhmille.
Kohdeavustus
Kohdeavustusta voi hakea toukokuussa ja syyskuussa. Myönnetty kohdeavustus maksetaan toteutuneiden kustannusten perusteella kuitteja tai laskua vastaan. Kohdeavustushakemukseen täytetään hankkeen yhteyshenkilö sekä liitetään toimintasuunnitelma, joka sisältää kustannuslaskelman.Kunnossapitoavustus
Kalajoki Akatemialta voi hakea kunnossapitotukea kylien ylläpitämien lähiliikuntapaikkojen (esim. ladut, kaukalot, kentät) hoitoon. Kunnossapitotukea haetaan Kunta-Akkunan kautta toukokuussa ja syyskuussa. Hakemukseen liitetään kunnossapitosuunnitelma ja kustannuslaskelma. Hyväksyttyjen hakemusten korvaukset maksetaan takautuvasti tehtyihin toimenpiteisiin perustuen. Kunnossapitotukea voidaan maksaa toteutuneiden kustannusten mukaan, maksimissaan 600€ /kohde/kyläyhdistys (hakija).Hakemiseen ovat oikeutettuja rekisteröityneet asukasyhdistykset / kyläyhdistykset, seurat ja yksityishenkilöt, joiden lähialueella ei ole koulutoiminnan tarpeisiin kohdistuvaa kaupungin suorittamaa tai tilaamaa liikuntapaikkojen kunnossapitoa esim. luistelu- / nurmikenttää, hiihtolatuja tai frisbeegolf-rataa.
Kenelle ja millä ehdoin
Sivistyslautakunta ottaa huomioon avustusta myöntäessään hakijan toiminnan laadun ja laajuuden sekä kaupungin yleiset avustusohjeet.
Poikkeustapauksissa yhdistysten toiminta- sekä kohdeavustushakemukset voi myös toimittaa sähköisesti osoitteeseen kirjaamo@kalajoki.fi tai postitse: Kalajoen kaupunki, kirjaamo, Kalajoentie 5, 85100 Kalajoki
Määräajan jälkeen saapuneita hakemuksia ei käsitellä.
Hakusanoja
Aloita asiointi
Lomake on suljettu.
Avustukset kuulutetaan keväisin julkisesti haettaviksi valtuuston päättämällä tavalla. Ilmoittamisesta vastaa hallintopalvelut.
Avustushakemuksen liitteenä tulee olla yhteisön tai järjestön toimintasuunnitelma sekä edellisen vuoden toimintakertomus ja tilinpäätös. Myöhästyneitä avustushakemuksia ei käsitellä.
Avustuksen myöntämisen ensisijaiset perusteet ovat avustettavan toiminnan yleishyödyllisyys, laajuus, vaikuttavuus sekä hakijan avustuksen tarve. Pelkästään poliittiseen tai uskonnolliseen toimintaan ei avustuksia myönnetä. Avustusanomusten harkinnassa suositaan sellaisia toimintoja, jotka vähentävät kaupungin itsensä tuottamien palveluiden tarvetta ja näin vähentävät kaupungin kustannuksia.
Kalajoki Akatemialta voi hakea kunnossapitotukea kylien ylläpitämien lähiliikuntapaikkojen (esim. ladut, kaukalot, kentät) hoitoon. Kunnossapitotukea haetaan Kunta-Akkunan -verkkopalvelun kautta, jossa lomake on auki touko- ja syyskuun ajan. Hakemukseen liitetään kunnossapitosuunnitelma ja kustannuslaskelma. Tuen pääasiallinen käyttötarkoitus kunnossapitotuelle on konetyökorvaus / polttoainekustannuksien korvaus latujen tai liikunta-alueiden hoitoon.
Hakemiseen ovat oikeutettuja rekisteröityneet asukasyhdistykset / kyläyhdistykset, seurat ja yksityishenkilöt, joiden lähialueella ei ole koulutoiminnan tarpeisiin kohdistuvaa kaupungin suorittamaa tai tilaamaa liikuntapaikkojen kunnossapitoa esim. luistelu- / nurmikenttää, hiihtolatuja tai frisbeegolf-rataa.
Hyväksyttyjen hakemusten korvaukset maksetaan takautuvasti tehtyihin toimenpiteisiin perustuen. Kunnossapitotukea voidaan maksaa toteutuneiden kustannusten mukaan, maksimissaan 600€ /kohde/kyläyhdistys (hakija).