Pyhäjoki
Tapahtumien avustushakemus
Pyhäjoki jakaa avustuksia uusien tapahtumien järjestämiseksi ja olemassa olevien kehittämiseksi. Avustuksia voidaan jakaa useille tapahtumille. Vuoden 2025 osalta avustushaku on auki 1.11.2024 – 18.12.2024. Avustuksiin on budjetoitu 30 000 €.
Toimi näin
Lue ensin alla olevat ohjeet ja säännöt ja tee sen jälkeen hakemus sähköisellä lomakkeella. Tarvittaessa lisätietoja antaa elinvoimajohtaja Tapani Tuominen, tapani.tuominen@pyhajoki.fi p. 040 359 6007.
Kenelle ja millä ehdoin
Ohjeet ja säännöt:
1. Hakijan on oltava rekisteröitynyt yhdistys, säätiö, yritys tai osuuskunta. Hakija voi olla miltä paikkakunnalta tahansa, mutta tapahtumapaikan on oltava Pyhäjoki. Lisäksi kunnan asukkaiden on voitava osallistua sekä tapahtumaan että sen suunnitteluun ja järjestämiseen.
2. Tapahtuma-avustus voidaan myöntää vuoden aikana samaan tapahtumaan vain kerran. Tapahtuma-avustusta ei myönnetä jälkikäteen
3. Tapahtuma aktivoi ihmisiä osallistumaan, on ammattimaisesti toteutettu sekä paikallisesta tai alueellisesti merkittävä
4. Kilpailun voittajat vastaavat tapahtumien järjestämisestä.
5. Tapahtuma voi olla myös tapahtumien sarja, jolloin sarjan osien vaikutus lasketaan yhteen
6. Tapahtuma järjestetään vuoden 2025 aikana
7. Kilpailuehdotus ei voi olla tapahtumaa, joka on poliittinen, vakaumuksellinen tai joka on ristiriidassa kunnan strategian tai edun kanssa.
8. Avustus voi olla korkeintaan todennettujen kustannusten suuruinen ja se maksetaan järjestäjälle laskua vastaan
9. Maksu vierailijoille, eli pääsylipun hinta, pitää ilmoittaa hakuvaiheessa.
10. Avustusta myönnettäessä summassa otetaan huomioon tapahtuman/ hakijatahon kunnalta hakemat muut avustukset ja erikseen sovitut yhteistyösopimukset.
11. Avustusta ei voi käyttää myyntiin tarkoitettujen tuotteiden hankintaan.
12. Avustukset voidaan jakaa erisuuruisina halkijoille tapahtumien luonteista ja ominaisuuksista riippuen.
13. Avustuksen voi olla korkeintaan todennettujen kustannusten suuruinen.
14. Avustus maksetaan laskua ja siihen liitettyjä kuitteja vastaan.
2. Tapahtuma vahvistaa kunnan vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta sekä tukee Pyhäjoen kuntastrategiaa.
3. Tapahtuma pyrkii aktiivisesti tavoittamaan uutta yleisöä ja edistää kuntalaisten osallisuutta.
4. Tapahtuma on vastuullinen ja huomioi toiminnassaan kestävän kehityksen periaatteet
5. Tapahtuma on alueelle elinkeinopoliittisesti tai kulttuurillisesti merkittävä tapahtuma.

Hakemuksia arvioidaan ja pisteytetään seuraavin kriteerein:
1. Tapahtumalla on positiivinen vaikutus alueen imagoon ja se tuo kunnalle erityistä näkyvyyttä paikallisesti tai valtakunnallisesti2. Tapahtuma vahvistaa kunnan vetovoimaisuutta ja elinvoimaisuutta sekä tukee Pyhäjoen kuntastrategiaa.
3. Tapahtuma pyrkii aktiivisesti tavoittamaan uutta yleisöä ja edistää kuntalaisten osallisuutta.
4. Tapahtuma on vastuullinen ja huomioi toiminnassaan kestävän kehityksen periaatteet
5. Tapahtuma on alueelle elinkeinopoliittisesti tai kulttuurillisesti merkittävä tapahtuma.
Tapahtumien avustushakemuslomake,Tapahtumien avustushakemuslomake,
Aloita asiointi
Lisätietoa asiointipalvelusta