Haapavesi
Kunnallinen perhepäivähoito
Haapavedellä perhepäivähoitoa järjestetään pääsääntöisesti perhepäivähoitajan kotona tapahtuvana hoitona. Perhepäivähoitajien määrä vaihtelee tarpeen mukaan, keskimäärin perhepäivähoitajia on noin 10. Suurin osa perhepäivähoitopaikoista sijaitsee keskustan alueella.
Toimi näin
Hae varhaiskasvatuspaikkaa lapselle viimeistään neljä kuukautta ennen hoidossa aloittamista.
Perhepäivähoitoa järjestetään pääsääntöisesti perhepäivähoitajien kotona. Perhepäivähoidossa lapsi saa kodinomaista, pienessä ryhmässä tapahtuvaa hoitoa sekä nykypäivän varhaiskasvatussuunnitelman mukaista monipuolisesti suunniteltua varhaiskasvatusta.Suurin osa perhepäivähoitopaikoista sijaitsee keskustan alueella. Perhepäivähoitajan työaika on arkipäivisin klo. 6.00–18.00 välisenä aikana.
Kenelle ja millä ehdoin
Hoitoa voi saada lapsi, joka ei ole vielä oppivelvollinen.
Perheellä on myös mahdollista saada kunnallinen perhepäivähoitaja kotiin, mikäli lapsella / lapsilla on jokin kotihoitoa vaativa erityishoidon tarve.
Myös oppivelvollisuusikäinen voi saada varhaiskasvatusta, jos erityiset olosuhteet sitä vaativat eikä hoitoa voi muuten järjestää.
Perheellä on myös mahdollista saada kunnallinen perhepäivähoitaja kotiin, mikäli lapsella / lapsilla on jokin kotihoitoa vaativa erityishoidon tarve.
Maksullisuustieto
1.3.2023 alkaen kokoaikaisen varhaiskasvatuksen asiakasmaksu on enintään 295 € kuukaudessa. Perheen toisen lapsen varhaiskasvatusmaksu on 40% nuorimman lapsen maksusta, enintään 118 € kuukaudessa. Perheen seuraavien lasten varhaiskasvatusmaksu on 20% nuorimman lapsen maksusta, enintään 59 € kuukaudessa. Jos lapsikohtainen kuukausimaksu on vähemmän kuin 28€, maksua ei peritä.
Hakusanoja
Varhaiskasvatuksen eAsiointi, Varhaiskasvatuksen eAsiointi, Haapaveden varhaiskasvatuspalvelu, Haapaveden varhaiskasvatuspalvelu,Haapaveden varhaiskasvatuspalvelu,Haapaveden varhaiskasvatuspalvelu,
Aloita asiointi
Lisätietoa asiointipalvelusta
Varhaiskasvatuksen eAsiointi portaalissa teet varhaiskasvatushakemuksen sekä ilmoitat lasten hoitoajat ja poissaolot tulevalle ajalle ilmoitusajan päättymisaikaan mennessä. Sivuilta löydät myös maksulaskurin, jolla voit laskea arvion lastenne päivähoidon suuruudesta.
Palveluun pääsee klikkaamalla Haapaveden kaupungin nettisivuilta sivun oikealla puolella olevaa "Vanhempien eAsiointi" -kohtaa, minkä jälkeen avautuu uusi välilehti tunnistustavan valitsemiseen. Tämän jälkeen palveluun kirjaudutaan joko pankkitunnuksilla, mobiilitunnisteella tai Väestörekisterikeskuksen HST-kortilla.

Linkit
Lisätietoa asiointipalvelusta
Varhaiskasvatus on alle kouluikäisen lapsen hoitoa, kasvatusta, ohjausta ja opetusta.
Haapaveden kaupungin varhaiskasvatuspalveluista löytyy tietoa kaupungin verkkosivuilta.
Haapaveden kaupungin varhaiskasvatuspalveluista löytyy tietoa kaupungin verkkosivuilta.