Kalajoki
Palvelu
Kalajoki

Kirjastopalvelut

Kirjasto järjestää kaupunkilaisille yhtenäiset mahdollisuudet sivistykseen, kirjallisuuden ja taiteen harrastamiseen, jatkuvaan tietojen, taitojen ja kansalaisvalmiuksien kehittämiseen, kansainvälistymiseen ja elinikäiseen oppimiseen.

Kirjastosta voit lainata aineistoa, kuten kirjoja, lehtiä, musiikkia, nuotteja, elokuvia ja äänikirjoja. Kirjasto tarjoaa asiakkailleen myös sähköisiä aineistoja. Kirjastossa voit myös esimerkiksi lukea lehtiä ja käyttää tietokonetta. Kirjastossa järjestetään myös erilaisia tapahtumia ja näyttelyitä.


Kalajoen kaupunginkirjasto kuuluu Joki-kirjastoihin. Asiakas voi yhdellä kirjastokortilla käyttää kaikkia Joki-kirjastojen palveluita, lainata aineistoja kaikista Joki-kirjastojen kirjastoista sekä uusia kaikki lainansa yhdestä pisteestä tai internetin välityksellä verkkokirjastossa. Joki-kirjastoilla on yhteiset käyttösäännöt.

Toimi näin

Kirjastokortin ja henkilökohtaisen PIN-koodin voit hankkia lähimmässä kirjastossa. Kirjasto voi antaa kortin oman kunnan tai oman kirjastoyhteenliittymän aineistojen lainaamista varten.

Kun haet korttia, ota mukaan henkilöllisyystodistus, passi tai poikkeustapauksissa muu viranomaisen antama henkilökortti. Korttia et voi hankkia ilman henkilökohtaista käyntiä. Lapsen kirjastokorttia varten tarvitaan hakemus huoltajalta.

Kenelle ja millä ehdoin

Kirjastossa voit vierailla vapaasti ja käyttää aineistoja, kuten lehtiä, kirjoja ja digitaalisia aineistoja, sähköisiä lehtiä ja tietokantoja. Lainaamista varten tarvitaan kirjastokortti, jonka numero yhdessä henkilökohtaisen PIN-koodin kanssa toimii tunnisteena käytettäessä sähköisiä palveluja.
Kaikilla kirjastoilla on omat käyttösääntönsä. Niissä määritellään käyttäjän oikeudet ja velvollisuudet.

Maksullisuustieto

Kirjaston omien aineistojen käyttö, lainaus ja varaaminen, kirjastossa oleskelu sekä ohjaus ja neuvonta on maksutonta. Esimerkiksi kaukolainoista, kopioista, kokoontumistilojen käytöstä saatetaan periä maksu. Nämä selviävät kunkin kunnan kirjaston käyttösäännöistä.
Kirjasto

Hakusanoja

Joki-kirjastojen verkkokirjasto, Joki-kirjastojen verkkokirjasto,

Aloita asiointi

Lisätietoa asiointipalvelusta
Sivuilta löytyy tietoa Joki-kirjastojen valikoimasta ja sen saatavuudesta. Verkkokirjastosta voi tehdä hakuja ilman kirjautumista. Kirjautumalla pääsee katsomaan omia lainaustietoja, uusimaan lainoja, tekemään varauksia ja käyttämään e-aineistoja. Kirjautuminen tapahtuu kirjastokortin numerolla ja nelinumeroisella PIN-koodilla, jonka saa henkilökohtaisesti kirjastosta.