Kalajoki
Yritysten kansainvälistymistuki vieraskielisen työntekijän palkkaamiseen
- Kansainvälistymistukea voidaan myöntää sellaisen vieraskielisen palkkaamiseen, joka on tällä hetkellä kotoasiakkaana, tilapäisen suojelun piirissä tai haavoittuvassa työmarkkina-asemassa. Kansainvälistymistukea saavan työnantajan velvollisuutena on tarkistaa palkattavan työntekijän oleskelulupa.
- Kansainvälistymistukea saavan työnantajan tulee työllistää vieraskielinen työnhakija kokoaikatyöhön vähintään neljän kuukauden ajaksi. Kansainvälistymistuen määrä voi olla enintään 3 000 euroa työsuhdetta kohden. Tuki maksetaan takautuvasti toteutuneita palkkakuluja vastaan. Työnantajan on maksettava työntekijälle TES:n mukaista palkkaa.
- Kansainvälistymistukea myönnetään ensisijaisesti työnantajille, joilla ei ole kokemusta ulkomaalaistaustaisten työntekijöiden palkkaamisesta. Ehtona on, että palkattava työntekijä ei ole ollut samalla työnantajalla palkallisessa harjoittelu- tai työsuhteessa aiemmin. Tukea hakevan työnantajan on oltava virallinen työnantaja, jolla on toimipaikka Kalajoella. Työnantajan tulee olla ennakkoperintärekisterissä, sillä tulee olla suomalainen pankkitili ja kokemusta toiminnasta vähintään 1 vuoden ajalta.
- Tukea saavalla työnantajalla ei saa olla merkittäviä taloudellisia haasteita eikä työntekijöiden irtisanomisia tai lomautuksia käynnissä. Palkattavan työntekijän kotipaikka tulee olla Kalajoella ja työntekijän tulee olla Suomeen ulkomailta muuttanut.
- Kansainvälistymistukea saava työnantaja ja palkattava vieraskielinen työntekijä sitoutuvat palautekeskusteluun kaupungin kanssa pilotin toteutuksen arviointiin liittyen.
- Kansainvälistymistuen hakemuksen voi jättää Kunta-Akkunan kautta. Hakemukset käsitellään kuukausittain ja tukipäätöksiä voidaan tehdä niin kauan kuin kansainvälistymistukeen varattua määrärahaa riittää. Kansainvälistymistuen pilottiin varatuilla määrärahoilla voidaan työllistää arviolta viisi vieraskielistä työnhakijaa vuoden 2026 aikana.
- Kansainvälistymistuki myönnetään Euroopan komission asetuksen (EU) 2023/2831 mukaisena vähämerkityksellisenä tukena eli de minimis -tukena. Hakijalle tulee voida myöntää tukea komission asetuksen (EU) 2023/2831 mukaisesti. Yhdelle yritykselle myönnettävän vähämerkityksisen tuen kokonaismäärä ei saa olla yli 300 000 euroa kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana, ellei de minimis -asetuksessa todeta toisin. Kolmen vuoden ajanjaksoa arvioidaan jatkuvasti. Avustuksen hakijat ilmoittavat avustushakemuksessa yritykselle myönnetyt de minimis -tuet (määrä) ja tukien myöntöpäivät kolmen edeltävän vuoden jakson aikana.
Aloita asiointi
Lisätietoa asiointipalvelusta