Nivala
Palvelu
Nivala

Nuorisoyhdistysten ja nuorisoryhmien tuki ja avustukset

Kaupunki myöntää avustuksia lapsi- ja nuorisotyötä tekeville nuorisojärjestöille, jotka täyttävät nuorisolain- ja asetuksen mukaiset avustuksen saamisen edellytykset ja sääntöjensä mukaan kuuluvat nuorisotoiminnan piiriin ja muille itsensä järjestämään toimintaan Nivalassa.

Paikallisilla nuorisoyhdistyksillä tarkoitetaan:

1. Valtakunnallisten nuorisojärjestöjen paikallisia jäsenyhdistyksiä, joiden jäsenistä vähintään 2/3 on alle 29-vuotiaita.
2. Muita paikallisia rekisteröityjä ja rekisteröimättömiä nuorisoyhdistyksiä, joiden jäsenistä vähintään 2/3 on alle 29 -vuotiaita.

Rekisteröimättömiltä nuorisoyhdistyksiltä edellytetään, että sillä on säännöt ja että sen hallinto, toiminta ja talous on järjestetty kuten rekisteröidyn yhdistyksen ja sen nimenkirjoittajat ovat täysi-ikäisiä. Rekisteröimättömiä nuorisoyhdistyksiä ovat myös ne aikuisjärjestöjen nuoriso-osastot, jotka ovat kirjanpidossa erotettavissa pääjärjestöistä.


Muun nuorten itsenä järjestämän nuorisotoiminnan avustamisella tarkoitetaan nuorten vapaiden toimintaryhmien avustamista. Toiminnasta vastaavista henkilöistä tulee olla vähintään 2/3 alle 29-vuotiaita. Näitä ryhmiä ovat myös aikuisjärjestöjen yhteydessä toimivat nuorisoryhmät. Lisäksi nuorisotoimessa huomioidaan jakoperusteena yhdistyksen ohjaus-, koulutus-, leiri ja harrastetoiminta sekä kansainvälinen toiminta.

Toimi näin

Nuorten ryhmät voivat hakea avustuksia kunnan nuorisotoimelta.

Avustukset ovat haettavissa Kunta-Akkunan kautta maalis-huhtikuun ajan.
Avustukset
Nuoriso

Aloita asiointi

Lisätietoa asiointipalvelusta
Liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritoimen avustuksia voit hakea Kunta-Akkunan kautta maaliskuun aikana.