Rakennuslupa
Rakentamisen voi aloittaa, kun rakennuslupapäätös on lainvoimainen. Töiden aloittamisesta on sovittava aloituskokouksessa tai pienehköissä hankkeissa aloittamisesta on ilmoitettava rakennusvalvontaviranomaiselle. Kaikkeen rakentamiseen ei tarvita rakennuslupaa, vaan toimenpidelupa tai ilmoitus riittää.
Nivalan rakennusvalvontaan kannattaa olla yhteydessä jo hyvissä ajoin ennen rakennusluvan hakemista.
Toimi näin
Rakennuslupaa haetaan kunnan rakennusvalvontaviranomaiselta, joka antaa asiassa myös neuvontaa.
Rakennuslupaa voi hakea rakennuspaikan haltija, joka voi olla omistaja, omistajan valtuuttama tai rakennuspaikkaa vuokra- tai muun sopimuksen perusteella hallitseva henkilö.
Rakennuslupahakemuksen vireille tulosta on pääsääntöisesti ilmoitettava naapureille. Naapurilla tarkoitetaan viereisen tai vastapäätä olevan kiinteistön tai muun alueen omistajaa ja haltijaa. Samanaikaisesti on asian vireilläolosta sopivalla tavalla tiedotettava myös rakennuspaikalla. Ilmoitus naapureille voidaan jättää tekemättä silloin, kun hanke on vähäinen tai hankkeen vaikutus ei ole naapurin kannalta olennaista. Naapurikuulemisen tarpeen arvioi rakennusvalvontaviranomainen.
Kenelle ja millä ehdoin
Jos elinkeinonharjoittaja on sijoittautunut johonkin toiseen Euroopan talousalueeseen kuuluvaan valtioon ja tarjoaa palveluitaan tilapäisesti Suomessa, toimintaan vaaditaan samat luvat kuin Suomeenkin sijoittautuneilta elinkeinonharjoittajilta.
Voimassaoloaika
Käsittelyaika
Määräajat
Aloita asiointi
Palvelu mahdollistaa hankkeeseen liittyvän asioinnin yhdeltä luukulta.
Palvelu neuvoo yksityiskohtaisesti tarvittavan hakemuksen tekemisessä. Viranomainen hankkii palvelun avulla hakemukseen liittyviä lausuntoja ja suunnitteluaineistoja ja ohjaa hakemuksen tekemisessä keskustelutoiminnon avulla.Palvelussa jätetään sähköisessä muodossa hakemukseen kuuluvat suunnitelmat ja muut liitetiedostot , hallitaan niiden eri versioita ja käydään tarvittaessa viranomaisen kanssa keskustelua niiden sisällöistä.
Lupapisteestä voi hakea esimerkiksi kunnan rakennusvalvontaviranomaisen rakennus-, purku- ja toimenpideluvat, kunnan yleisen alueen käyttöön ja sijoittamiseen liittyvät luvat sekä ympäristönsuojeluviranomaisen luvat ja ilmoitukset. Palvelussa voi hoitaa myös asemakaava-alueella tapahtuvat kiinteistönmuodostukseen liittyvät toimitukset.
Lupapisteessä hanketta valmistelevat yhdessä kaikki siihen liittyvät osapuolet:
- luvan tarvitsijat,- heitä edustavat ammattimaiset suunnittelijat ja konsultit,
- työnjohtajat ja urakoitsijat sekä
- eri viranomaiset.
Palvelu pitää osapuolet tietoisina asian etenemisestä, ja pääsy palveluun on mahdollista aina, kun käytössä on verkkoselain ja internet-yhteys.
Tiedon viranomaispäätöksestä saa sähköisenä palvelun kautta heti. Jos hankkeessa on luvanvaraista toimintaa päätöksen jälkeen, hoidetaan asiointi päätöksen jälkeen Lupapisteessä. Katselmusten seuranta, viranomaisen pyytämisen tietojen ja suunnitelmien toimittaminen sekä työnjohtajiin ja urakoitsijoihin liittyvä ilmoittaminen tehdään samassa Lupapiste-työtilassa kuin luvan hakeminenkin.
Yrityksille on tarjolla lisäksi maksullinen Yritystili -palvelu, jonka avulla yritys voi hallinnoida Lupapisteessä olevia hankkeita yhteisen näkymän kautta.