Oulainen
Nuorten kesätyöt
Oulaisten kaupunki tarjoaa oulaistelaisille nuorille erilaisia työllistymisen mahdollisuuksia kesäisin. Kaupunki työllistää nuoria suoraan kaupungin omiin tehtäviin.
Kaupungilla on haettavana myös kesätyöseteleitä. Kesätyöseteli tarkoittaa sitä, että nuori voi itse etsiä työpaikan yrityksestä, yhdistyksestä tai järjestöstä. Nuoren työllistävä työnantaja saa kaupungilta kesätyösetelin muodossa hyvityksen nuoren palkkaamisesta. Maksettava tuki on vähämerkityksellistä de minimis-tukea ja kaupunki on velvollinen ilmoittamaan maksetut tuet Euroopan unionin keskitettyyn rekisteriin.

Toimi näin
Hakuaika on keväällä ja haku tapahtuu Kunta-Akkunan kautta. Seuraa ilmoittelua Oulaisten kaupungin nettisivuilta, paikallislehdestä sekä some-kanavista.
Kesäduunisetelihakemus,Kesäduunisetelihakemus,Kesäduunin tilityshakemus,Kesäduunin tilityshakemus,Kesätyöpaikkahakemus,Kesätyöpaikkahakemus,Kesätyösetelihakemus,Kesätyösetelihakemus,Kesätyön tilityshakemus,Kesätyön tilityshakemus,Kesätyöyrittäjyyssetelihakemus,Kesätyöyrittäjyyssetelihakemus,
Aloita asiointi
Lisätietoa asiointipalvelusta
Nuorten kesätöihin haetaan sähköisellä hakemuksella Kunta-Akkunan kautta.
Lisätietoa asiointipalvelusta
Kesätyöseteli tarkoittaa sitä, että nuori voi itse etsiä työpaikan yrityksestä, yhdistyksestä tai järjestöstä.
Nuoren työllistävä työnantaja saa kaupungilta kesätyösetelin muodossa hyvityksen nuoren palkkaamisesta. Maksettava tuki on vähämerkityksellistä de minimis-tukea ja kaupunki on velvollinen ilmoittamaan maksetut tuet Euroopan unionin keskitettyyn rekisteriin.
Nuoren työllistävä työnantaja saa kaupungilta kesätyösetelin muodossa hyvityksen nuoren palkkaamisesta. Maksettava tuki on vähämerkityksellistä de minimis-tukea ja kaupunki on velvollinen ilmoittamaan maksetut tuet Euroopan unionin keskitettyyn rekisteriin.
Lisätietoa asiointipalvelusta
Oulaisten kaupunki tukee yrityksiä, yhdistyksiä tai järjestöjä oulaistelaisten nuorten työllistämisessä. Tuki haetaan jälkikäteen sähköisesti Kunta-Akkunan kautta.