Yhdistysten välirahoitus
Yhdistysten on mahdollista toteuttaa yleishyödyllisiä kehittämis- tai investointihankkeita EU-rahoituksen avulla. Tuki maksetaan takautuvasti toteutuneita kustannuksia vastaan ja tukea voi saada rahoitusmallista riippuen 20-100 % kuluista.
Yhdistysten mahdollisuudet käynnistää hankkeita paranee välirahoitusmallilla, jolla turvataan hankkeen aloittaminen ja loppuun saattaminen. Välirahoitus on siten väliaikainen rahoitus yhdistykselle hankkeen toteuttamista varten. Rahoituksesta laaditaan velkakirja kaupungin ja yhdistyksen välillä. Hankkeen päättyessä välirahoitus maksetaan kaupungille takaisin.
Välirahoitusta voidaan käyttää julkisesti hyväksyttyyn hankkeen rahoittamiseen ja rahoituspäätös tulee olla kansallisesta- tai EU:n tasoisesta rahoitusohjelmasta.
Toimi näin
Välirahoitus myönnetään myönteistä rahoituspäätöstä vastaan ja se on euromäärältään enintään rahoituspäätöksen mukainen ja siitä laaditaan velkakirja. Välirahoituksena myönnettyä lainaa on lyhennettävä hankeaikana hankkeen maksatusten toteutuessa suoraan kaupungin tilille.
Välirahoituksen myöntämisestä päättää kaupunginhallitus. Se on korotonta ja laina-aika on enintään 36 kk. Hanketoimijalla voi olla kerrallaan yksi välirahoitus. Välirahoituslainan suuruus on enintään 10.000 €.
Mikäli hanke ei toteudu suunnitelman mukaan, on yhdistys velvollinen maksamaan velan sekä velasta ja sen perimisestä aiheutuneiden kulujen määrän Oulaisten kaupungille.
Kenelle ja millä ehdoin
Hankkeen toteuttajan tulee olla rekisteröity yhdistys, joka toimii Oulaisissa ja kotipaikka on Oulainen. Yhdistyksellä tulee olla tarvittavat resurssit hankkeen toteuttamiselle. Hankkeen tulee toteutua Oulaisissa ja sen tulee olla myös tärkeä kaupungin kehittämisen kannalta.