Kunta-akkuna
Palvelu
Ylivieska

Varhaiskasvatus

Kaupunki järjestää varhaiskasvatusta alle kouluikäisille lapsille. Varhaiskasvatus on osa suomalaista koulutusjärjestelmää ja tärkeä vaihe lapsen kasvun ja oppimisen polulla. Varhaiskasvatus tukee ja täydentää kotien kasvatustehtävää ja vastaa omalta osaltaan lasten hyvinvoinnista. Varhaiskasvatuksen tehtävä on edistää lasten kokonaisvaltaista kasvua, kehitystä ja oppimista yhteistyössä huoltajien kanssa. Varhaiskasvatus on lasten tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistävä ja syrjäytymistä ehkäisevä palvelu. Varhaiskasvatuksessa opitut tiedot ja taidot vahvistavat lasten osallisuutta sekä aktiivista toimijuutta yhteiskunnassa. Lisäksi varhaiskasvatus tukee huoltajia kasvatustyössä sekä mahdollistaa heidän osallistumisensa työelämään tai opiskeluun. Varhaiskasvatuksessa olevalla lapsella on oikeus saada suunnitelmallista ja tavoitteellista kasvatusta, opetusta ja hoitoa. Näiden toteuttamiseksi laaditaan yhteistyössä huoltajan kanssa jokaiselle päiväkodissa ja perhepäivähoidossa olevalle lapselle varhaiskasvatussuunnitelma, jonka lähtökohtana on lapsen etu ja tarpeet. Suunnitelmaan kirjattavat tavoitteet asetetaan pedagogiselle toiminnalle.

Toimi näin

Varhaiskasvatuspalveluita kunnallisesta sekä yksityisestä perhepäivähoidosta ja päiväkodeista voi hakea ympäri vuoden.

Varhaiskasvatusta tulee kuitenkin hakea viimeistään neljä kuukautta tai äkillisen työllistymisen/koulutuksen vuoksi kaksi viikkoa ennen kuin lapsi tarvitsee varhaiskasvatuspaikan. Kunnalliseen varhaiskasvatukseen haetaan varhaiskasvatushakemuksella. Yksityisiin palveluihin haetaan suoraan kyseiseen yksikköön. Kun hoitosopimus yksityisen varhaiskasvatuspaikan kautta on tehty, haetaan kaupungilta palveluseteliä. Hakemukset tehdään sähköisesti Ylivieskan nettisivuilta löytyvän linkin kautta.


Palveluohjaus ma-pe klo 12-14 numerossa 040 642 9884

Kenelle ja millä ehdoin

Varhaiskasvatuspalveluita voi saada alle oppivelvollisuusikäinen lapsi.

Maksullisuustieto

Maksun suuruuteen vaikuttavat perheen koko, tulot ja hoitopäivien pituus.
Varhaiskasvatus

Aloita asiointi

Lisätietoa asiointipalvelusta
DaisyFamily – päivittäinen yhteydenpito

DaisyFamily-palvelu sisältää lasten hoitoaikavaraukset ja varsinaisen toteuman tarkastelumahdollisuuden sekä viestinnäin lapsen varhaiskasvatuspaikan kanssa. DaisyFamilyssa tapahtuu siis kaikki päivittäinen asiointi ja viestintä varhaiskasvatuspaikan kanssa. Sovellus löytyy Play-kaupasta tai iStoresta.


Toiminnot
Lapsen hoitoaikojen varaaminen
Hoitoaikavarauksiin liittyvä lukitusaika on maanantaiaamuna klo 7.00, jolloin lukkiutuu seuraava kokonainen viikko. Toivomme, että teet hoitoaikavaraukset kuukaudeksi eteenpäin, mikä helpottaa työntekijöiden työvuorosuunnittelua. Jos et varaa hoitoaikoja, oletuksemme on, että lapsella ei ole hoidontarvetta. Hoitoaikavarausten tekeminen on tärkeää ja edellytämme, että jokaiselle lapselle kirjataan järjestelmään hoitoajat, vaikka hoitoajat olisivat aina samat.

Lapsen perustietojen, yhteystietojen sekä hoitoaikatoteumien tarkistus

Näet lapsen ja perheenne perustiedot ja voit muokata niitä tarvittaessa. Käy tarkistamassa lapsen perhe-, huoltaja- ja osoitetiedot. Jos tiedoissa on korjattavaa, tee muutosilmoitus eDaisyssa ja ilmoita ilmoituksella oikeat tiedot. DaisyFamilyssa lapsen perustietolomakkeella voit täydentää muut tiedot, kuten allergiat, erityisruokavaliot, varahakijat.

On tärkeää että käyt lisäämässä sähköpostiosoitteesi perustietoihin. Jos s-postiosoitetta ei ole, ei järjestelmästä voida lähettää muistutuksia mm. varaamattomista hoitoajoista, lähetetyistä viesteistä, ilmoitustauluilmoituksista, eikä viestintä ole mahdollista. Käy lisäämässä Ilmoitusasetuksiin täppä kohtaan ”salli sähköpostimuistutukset”, jotta muistutukset saapuvat s-postiisi.


Lapsen varhaiskasvatussuunnitelman tädentäminen
DaisyFamilyssä voit täydentää lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaa (vasu). Vasu käydään läpi yhdessä henkilöstön kanssa vähintään kerran vuodessa. Henkilöstö ilmoittaa sinulle, milloin lapsen vasu on täydennettävissä.

Viestintä

Muista käydä päivittäin kurkkaamassa DaisyFamilyssä, oletko saanut viestejä. Esiopetuksessa oleville lapsille tiedotus tapahtuu myös Wilman kautta.

Lisätietoa asiointipalvelusta
eDaisy – sähköinen hakemuskanava

Varhaiskasvatushakemuksen tekeminen kunnalliseen hoitopaikkaan

Uudet asiakkaat tekevät ensimmäisen hakemuksen asiointipalvelun kohdasta Varhaiskasvatushakemus. Varhaiskasvatusmaksun määrittämistä varten tarvitsemme perheen tulotiedot. Tulotiedot liitteineen tai korkeimman maksun hyväksymisen voit ilmoittaa varhaiskasvatushakemuksella.

Palvelusetelihakemuksen tekeminen yksityisen hoitopaikkaan

Yksityisiin palveluihin haetaan suoraan toivottuun yksikköön. Kun olet tehnyt hoitosopimuksen yksityisen varhaiskasvatuspaikan kanssa, hae kaupungin palveluseteliä kohdasta Palvelusetelihakemus. Tee hakemus ennen varhaiskasvatuksen aloittamista. Voit liittää hakemukseen tulotiedot tai hyväksyä korkeimman maksun. Saat sijoituspäätöksen sähköiseen järjestelmään.

Palveluntarpeen muutos kunnalliseen hoitopaikkaan

Jos lapsen hoidontarve muuttuu, tee tuntirajavalinnan muutoshakemus. Muutokset tehdään vähintään 3 kuukaudeksi ja ne tulevat voimaan seuraavan kuukauden alusta. Jos tulotietosi muuttuvat, toimita uudet tiedot asioinnin kautta varhaiskasvatusmaksun tarkistamista varten.

Palveluntarpeen muutos yksityisen hoitopaikkaan

Kun lapsesi on yksityisessä varhaiskasvatuspaikassa, keskustele hoidontarpeen muutoksesta varhaiskasvatuspaikassa. Mikäli muutos onnistuu, tee varhaiskasvatuspaikassa uusi hoitosopimus sekä palveluntarpeen muutoshakemus. Palveluntuottaja palauttaa hakemuksen varhaiskasvatustoimistoon. Jos tulotietosi muuttuvat, toimita uudet tiedot asioinnin kautta omavastuuosuuden tarkistamista varten.

Tulotietojen ilmoittaminen

Ilmoita tulotiedot asiointipalvelussa.

Varhaiskasvatuspaikan vaihtaminen

Kun haluat vaihtaa varhaiskasvatuspaikkaa, tee muutoshakemus asiointipalvelussa.

Varhaiskasvatuspaikan irtisanominen

Kun et enää tarvitse varhaiskasvatuspaikkaa ja olet ilmoittanut asiasta hoitopaikkaan, tee asiointipalvelussa irtisanomisilmoitus.

Lisätietoa asiointipalvelusta
Käytä palvelua, kun lähetät meille henkilötietojasi tai muuta luottamuksellista tietoa. Suojatun sähköpostiviestin lähettäminen Ylivieskan kaupungille edellyttää rekisteröitymisen palvelun käyttäjäksi sähköpostiosoitteella.

Sähköpostiviestipalveluun rekisteröityminen

Rekisteröidy palveluun kirjoittamalla oma sähköpostiosoitteesi Lähettäjä-kenttään ja klikkaa tämän jälkeen Jatka-painiketta
Rekisteröi sähköpostiosoitteesi Rekisteröidy-painikkeella. Rekisteröitymisen jälkeen saat rekisteröimääsi sähköpostiosoitteeseen linkin, jonka kautta pääset kirjoittamaan suojattua sähköpostiviestiä.

Lisätietoa asiointipalvelusta
Wilma on kodin ja oppilaitoksen viestinnän väline. Wilman kautta voi viestiä opettajien kanssa ja koulu voi julkaista siellä tiedotteita. Wilman kautta on mahdollista tarkastella arviointeja ja ilmoittaa poissaoloja. Wilmaa käyttävää myös muu oppilaitoksen henkilökunta.

Linkit

Lisätietoa asiointipalvelusta
Varhaiskasvatuksen tietopaketti
Varhaiskasvatuspaikat
Varhaiskasvatuspaikan hakeminen
Asiakasmaksut, palvelusetelit, tuet
Sähköinen asiointi
Avoimet varhaiskasvatuspalvelut