Muhos
Voit pyytää käyttöösi esimerkiksi tutkimusta varten arkistossa olevia asiakirjoja. Voit myös selvittää vireille panemasi asian käsittelyn etenemistä ja käsittelyvaiheita.
Muhos
Kunnanhallitus myöntää vuosittain toimialueille määrärahan avustuksiin käytettäväksi. Toimialueet jakavat tämän avustusmäärärahan kulloinkin voimassa olevien jakokriteereidensä mukaisesti. Avustukset…
Haapavesi, Oulainen, Nivala, Kalajoki, Kärsämäki, Ylivieska, Pyhäjoki, Muhos, Haapajärvi, Pyhäjärvi
eLukiossa voit opiskella vuonna 2016 voimaan tulleen opetussuunnitelman mukaisia kursseja verkko-opintoina. Ilta-aikaan ja osin itsenäiseen työskentelyyn perustuvat kurssit täydentävät muiden…
Muhos
Muhoksen kunta tukee Pohjois-Pohjanmaalla toimivia yrityksiä/yhdistyksiä muhoslaisten nuorten työllistämisessä. Kesäduuniseteliä haetaan Kunta-Akkunan sähköisellä hakulomakkeella. Hakuaika on 01.02.…
Muhos
Kesäyritystuen haku aika on 01.03.-31.05.2023 välisenä aikana. Muhoksen kunta tulee nuorten kesäyrittäjyyttä 300€:lla. Kesäyritystuen saanut nuori työllistää itsensä perustamalla kesän ajalle oman 4H…
Muhos
Vakiovuoroja Muhoksen kunnan liikuntasaleihin voi varata sekä yksityishenkilöt että seurat ja yhdistykset. Vakiovuorot ovat voimassa syyskuusta toukokuuhun.Asiakas voi käyttää myönnettyä salivuoroa…
Muhos
Vuonna 2023 kunnan kesätöitä voivat hakea ensisijaisesti vuonna 2006-2007 syntyneet nuoret. Kesätyöpaikkoja haetaan sähköisesti Kunta Akkuna kautta. Hakuaika on 01.02.2023-28.02.2023 välisenä aikana.…
Muhos
Oppivelvollisuus alkaa sinä vuonna, kun lapsi täyttää 7 vuotta ja se päättyy, kun he ovat suorittaneet perusopetuksen oppivelvollisuuden tai oppivelvollisuuden alusta on kulunut 10 vuotta. Vamman tai…
Muhos
Rakennusluvalla tarkoitetaan uudisrakennus-, laajennus- ja muutoslupia. Rakennuksen rakentamiseen on oltava rakennuslupa. Rakennuslupa tarvitaan myös sellaiseen korjaus- ja muutostyöhön, joka on…
Muhos
Muhoksen kunnan sponsorointi perustuu kunnan markkinointiin sekä erottuvan kuntakuvan ja maineen luomiseen. Sponsorointi on prosessi, jossa kunta tukee sponsoroitavaa rahoituksella, palveluilla tai…