Haapavesi

Haapavesi
Aiheet
Haapavesi
Kulttuuritoimen avustuksia voiva hakea kulttuuritoimintaa harjoittavat yhdistykset yleis- ja kohdeavustuksina ja toimintaryhmät kohdeavustuksina.Haapaveden kaupunki kuuluu Terve Kunta -verkostoon.…
  • Avustukset
  • Kulttuuri
Haapavesi
Haapavedellä on kulttuuritapahtumia tarjolla ympäri vuoden. Musiikki on Haapavedellä keskeisessä roolissa johtuen huippuopettajista ja pitkästä kanteleperinteestä. Tunnetuin kulttuuritapahtuma…
  • Kulttuuri
  • Tilavaraukset
Haapavesi
Haapavedellä perhepäivähoitoa järjestetään pääsääntöisesti perhepäivähoitajan kotona tapahtuvana hoitona. Perhepäivähoitajien määrä vaihtelee tarpeen mukaan, keskimäärin perhepäivähoitajia on noin 10…
  • Varhaiskasvatus
Haapavesi
Haapavedellä kunnallisissa päiväkodeissa järjestetään lapselle perheiden tarpeen mukaan joko osapäiväistä tai kokopäiväistä hoitoa.Lapsiryhmien koko vaihtelee iän ja erityistarpeiden mukaan.…
  • Varhaiskasvatus
Haapavesi
Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloite koskee yleensä jonkin palvelun tai asian kehittämistä yleisellä tasolla. Kunnan…
  • Palaute ja vaikuttaminen
Haapavesi
Liikuntapalveluiden yleisavustuksia voivat hakea liikuntatoimintaa harrastavat yhdistykset. Haapaveden kaupunki kuuluu Terve Kunta -verkostoon. Siksi kaupunki avustaa vain niitä järjestöjä, joissa…
  • Liikunta
Haapavesi
Haapaveden liikuntahallissa on mahdollistaa pelata useita eri palloilulajeja mm. kori-, lento- ja sulkapalloa, squashia, tennistä, futsalia ja salibandyä. Lisäksi hallissa on sisäjuoksurata,…
  • Liikunta
  • Tilavaraukset
Haapavesi
Haapaveden liikuntapalvelut luovat edellytyksiä kuntalaisten liikunnalle kehittämällä paikallista ja alueellista yhteistyötä sekä terveyttä edistävää liikuntaa. Näiden lisäksi kaupunki tukee…
  • Liikunta
  • Tilavaraukset
Haapavesi
Lukion aikana ryhmänohjaustuokiot ovat ryhmänohjaajan tai rehtorin johdolla pidettäviä opiskelijoille tilaisuuksia, joissa tiedotetaan tärkeistä opintoja koskevista asioista. Ne ovat osa kaikille…
  • Lukio
Haapavesi
Haapaveden lukio on noin 120 opiskelijan yleislukio, jonka kautta voi suorittaa myös yhdistelmätutkinnon (ammatillinen tutkinto + ylioppilastutkinto).Lukio on syksystä 2020 lähtien taidepainotteinen…
  • Lukio