Haapavesi
Haapavedellä perhepäivähoitoa järjestetään pääsääntöisesti perhepäivähoitajan kotona tapahtuvana hoitona. Perhepäivähoitajien määrä vaihtelee tarpeen mukaan, keskimäärin perhepäivähoitajia on noin 10…
Haapavesi
Haapavedellä kunnallisissa päiväkodeissa järjestetään lapselle perheiden tarpeen mukaan joko osapäiväistä tai kokopäiväistä hoitoa.Lapsiryhmien koko vaihtelee iän ja erityistarpeiden mukaan.…
Haapavesi
Kunnan asukkailla ja muilla jäsenillä on oikeus tehdä kunnalle aloitteita kunnan toimintaa koskevissa asioissa. Aloite koskee yleensä jonkin palvelun tai asian kehittämistä yleisellä tasolla. Kunnan…
Haapavesi
Liikuntapalveluiden yleisavustuksia voivat hakea liikuntatoimintaa harrastavat yhdistykset.
Haapavesi
Haapaveden liikuntahallissa on mahdollistaa pelata useita eri palloilulajeja mm. kori-, lento- ja sulkapalloa, squashia, tennistä, futsalia ja salibandyä. Lisäksi hallissa on sisäjuoksurata,…
Haapavesi
Haapaveden liikuntapalvelut luovat edellytyksiä kuntalaisten liikunnalle kehittämällä paikallista ja alueellista yhteistyötä sekä terveyttä edistävää liikuntaa. Näiden lisäksi kaupunki tukee…
Haapavesi
Lukion aikana ryhmänohjaustuokiot ovat ryhmänohjaajan tai rehtorin johdolla pidettäviä opiskelijoille tilaisuuksia, joissa tiedotetaan tärkeistä opintoja koskevista asioista. Ne ovat osa kaikille…
Haapavesi
Haapaveden lukio on noin 120 opiskelijan yleislukio, jonka kautta voi suorittaa myös yhdistelmätutkinnon (ammatillinen tutkinto + ylioppilastutkinto).Lukio on syksystä 2020 lähtien taidepainotteinen…
Haapavesi, Oulainen
Maatalousyrittäjällä on oikeus hakemuksesta saada vuosilomalomitusta, sijaisapua ja maksullista lomitusta.Maatalouslomittaja on kunnan palkkaama työntekijä tai ostopalveluyrittäjä, joka yrittäjän…
Haapavesi
Maisemaa muuttavat maanrakennustyöt, puiden kaataminen tai muut näihin verrattavat toimenpiteet vaativat maisematyöluvan (toimenpiderajoitus):- asemakaava-alueella- yleiskaava-alueella, jos…